"Hupa emäntä vie esiliinansa alla nurkkakivetkin!"

Härkäviikot ovat jo alkamassa. Omat avaimet -kirjan ensimmäinen pääluku on jo kertaalleen kirjoitettu. Tästä on siis hyvä jatkaa. Onneksi posti ja sähköposti ovat tuoneet ilahduttavasti materiaalia ja yhteydenottoja eri puolelta Suomea. Olen saanut mm. Irma Muuriaisniemeltä jämsäläisiä sananparsia, joista varsinkin tuo otsikoksi laitettu liittyy suoraan Omien avaimien tekstiin ja ilmiöön nimeltä kotivarkaus.
 
1800-luvun maalaisnaisten asemaa selvitellessäni löysin nimittäin Laura Starkin mainion tutkielman Varhaisia suomenkielisiä keskusteluja maalaisnaisten oikeuksista 1849-1878. Siinä selostetaan perusteellisesti kotivarkauksista käytyä sanomalehtikirjoittelua, johon osallistuivat myös maatalojen tyttäret. Koko tutkielma löytyy tästä verkkojulkaisusta: http://www.helsinki.fi/sukupuolentutkimus/oppiaine/1_versio_20vnina.swf
 
Kotivarkaudeksi kutsuttiin 1800-luvun puolivälissä yhä yleisemmäksi käynyttä tapaa, jossa varsinkin talon emäntä ja tyttäret, joskus tosin pojatkin ja palvelusväki, myivät salaa tilan tuotteita kuten villaa, pellavia ja voita pystyäkseen ostamaan kahvia, kankaita, tupakkaa tai muuta sellaista, johon talon itsevaltias isäntä ei antanut rahaa. Piioille ja rengeille nimittäin maksettiin vuosipalkkaa sekä rahana että tavarana, mutta emäntä ja aikuiset lapset joutuivat tekemään työtä palkatta. Kun maakauppa vapautui vuonna 1859 ja kahvin, sokerin ja ostokankaiden käyttö yleistyi, oli tilojen rahaton naisväki syystäkin katkera.  "Koska ette anna, niin minä otan niin että piisaa!" kuvasi rautalammilainen Maria Kukkonen näiden kotivarkaudesta syytettyjen ja orjatyötä tekevien talonpoikaisnaisten uhmamieltä. 
 
Kahvia kaadetaan jo kuppeihin myös tässä R.W. Ekmanin maalauksessa (1868), jossa Kreeta Haapasalo soittaa kannelta talonpoikaistuvassa.

Jaa

Facebook Comments Box