Pohjoissavolaiset maut matkalla kansainvälisyyteen

Hanke on päättynyt 31.12.2014

 

Pohjois-Savon maaseutuvisio 2020

 
Pohjois-Savon maaseutustrategian vision mukaan Pohjois-Savo on vuonna 2020 valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnettu ruokamaakunta. Jotta tuo visio toteutuu, on tehtävä paljon yhteistyötä. Pohjoissavolaisten elintarvike- ja matkailu- sekä luovien alojen yritysten välistä yhteistyötä on hiottava ja löydettävä uusia yhteistyömalleja. Tarvitsemme luovuutta ja rohkeutta, jotta paikallinen ruoka ja ruokakulttuuri saadaan nostettua omaleimaisiksi ruoka- ja matkailutuotteiksi. Kaikki tämä vaatii ennen kaikkea yhteistä tahtotilaa ja sitoutumista kohden yhteistä tavoitetta.
 

Hankkeen toiminta käytännössä

 
Kahden vuoden ajan hankkeessa valmistellaan kentän toimijoita uutta ohjelmakautta varten ja rakennetaan askeleita uuteen tiedotuksen lisäksi mm. haastattelemalla yrittäjiä ja selvittämällä näin yritysten tämänhetkinen tilanne sekä heidän kansainvälisyyden halut ja haasteet. Kansainvälisiltä ruokamessuilta haetaan kokemuksia, joita hyödynnetään elintarvikkeiden myynnin, markkinoinnin ja messujen visuaalisen ilmeen suunnittelussa. Uudenlaisia yhteistyöverkostoja synnytetään edesauttamaan elintarvike-, matkailu- ja luovien alojen yrittäjien kesken. Seutukunnittain toteutettavilla pienryhmätoiminnoilla on tavoitteena toimialat ylittävien yhteistyömallien ideoiminen sekä ydintoimijoitten sitouttaminen yhteistyöhön.
 

Paikallisen ruoan saatavuuden edistäminen

 
Paikallisen ruoan saatavuutta edistetään monin tavoin. Etsitään ratkaisuja ruokaketjun logistiikkaan, pidetään lähiruokapäiviä ja - esittelytilaisuuksia kaupoissa ja lähiruokamyymälöissä yhteistyössä MTK Pohjois-Savon ja elintarvikeyrittäjien kanssa. Yhteistyötä tehdään myös ravintoloiden, kauppojen sekä tapahtumajärjestäjien kanssa. Aitojamakuja.fi ja Ruoka-Suomi -yhteistyö jatkuvat. Hanke jatkuu vuoden 2014 loppuun asti.

Jaa